Laumalta ilmestyi tänään Viimeinen kesä –single ja –video helmikuiselta Yhtenä kappaleena -albumilta. Viimeinen kesä edustaa albumin rosoisempaa puolta, unohtamatta kuitenkaan Laumalle ominaista melodisuutta. Videon visuaalisuus myötäilee vimmaista kappaletta ja sen tekstiä.
Biisin tarina pohjautui alun perin todellisiin tapahtumiin. Teksti kuitenkin laajeni niin, että sen voi tulkita eri tavoilla.
Kitaristi Petri avaa tarinaa biisin taustalla näin:
“Viimeinen kesä lähti liikkeelle ystävästä, joka rellesti menemään kuin viimeistä kesää syöpäepäilyn alla. Ideana oli tehdä yksinkertainen punkrockbiisi, jossa viitataan samalla ympäristöasioihin. Syöpä tuhoaa ihmistä ja ihminen tuhoaa luontoa.”
Yhtyeen solistina toimivan Antin mukaan “oli hauska pallotella eri ideoita, jotka haluaisi toteuttaa, jos eläisi viimeistä kesää. En kuitenkaan tahtonut hypätä liian synkkään veteen, joten pistin sanoituksiin huumoria mukaan ja pyrin siihen, että tekstin voi tulkita muutamallakin eri tavalla.”
Musiikkivideossa esiintyvät albumin kansikuvatyttö sekä laulaja Antin viisivuotias tytär.
“Videon teema oli helppo keksiä, koska levyn visuaalinen puoli kulkee tietyssä linjassa. Turha alkaa selittelemään enempää, kun videon voi katsoa itse.” Antti kertoo.
Videon on kuvannut Jokemedian Jony Karlsson. Ohjauksesta vastaavat Jony Karlsson ja Antti Huurinainen.
Viimeinen kesä -video YouTubessa ja single Spotifyssa.
Lauma Facebookissa.