Helsinkiläinen Circlefest venyttää metallimusiikin rajoja uudella singlellään Colors. Bändi sekoittaa moderniin metalliinsa elementtejä popista ja elektrosta kruunaten kokonaisuuden laulaja Mimosan pysäyttävällä laulutulkinnalla. Mimosan ääni taipuu hauraan kauniista tunnelmoinnista aina brutaaliin huutolauluun asti.
Euge Valovirran (Cyhra ja Suburban Tribe) ja Jake E:n (Cyhra ja Amaranthe) tuottama Colors on kappale ihmisistä, jotka ovat kadottaneet itsensä ja elämänsä kirkkauden toisen ihmisen varjossa. Biisillä seurataan kuinka ihminen menettää oman loistonsa ja muuttuu varjoksi itsestään.
Laulusta löytyvät kuitenkin myös toivo ja myötätunto: se muistuttaa, että jokaisella on oikeus loistaa omilla väreillään ja kukkia uudelleen, vaikka olisi kadottanut elämänsä suunnan.
Colors on vuonna 2024 perustetun Circlefestin kolmas single. Aiemmin on julkaistu debyyttisingle Teardrops ja tammikuussa ilmestynyt Phoenix.
Colors-single Spotifyssa ja Apple Musicissa.
Circlefest:
Mimosa – laulu
Make Virtanen – soolokitara
Mika Virtanen – kitara
Markus Nuija – basso
Juuso Heloaro – rummut
Spotify | Homepage | YouTube | Instagram | Facebook | TikTok