The New Death Cult julkaisi debyyttialbuminsa

Vanha avaruusaiheinen tervehdys ”We come in peace” voisi kääntyä muotoon ”We came to bring you peace” norjalaisen The New Death Cultin tänään julkaistavalla ensialbumilla. Bändin rauhaa, rakkautta ja ihmiskunnan yhtenäisyyttä korostava sanoma eli ole niitä ilmeisimpiä, mitä luurangoiksi puetulta rockbändiltä on totuttu kuulemaan.

Kaukaiselta Andromedan galaksilta maahan saapunut ryhmä haluaa kiinnittää ihmiskunnan huomion maan epäkohtiin ja itsekkyyden sudenkuopaan, johon olemme vaarassa langeta. Yhtyeen laulajakitaristi Alpha kehoittaa meitä löytämään yhteyden sekä itsemme että muiden ihmisten kanssa:

”Olemme kaikki lähtöisin samasta alkuräjähdyksestä. Vaikka elämme maailmassa, jossa tätä totuutta jatkuvasti uhataan vihalla kyllästetyllä propagandalla ja uskonnollisella fanaattisuudella, meillä on syvä ja ikuinen yhteys toistemme ja koko maailmankaikkeuteen.”

Edistyneestä teknologiastaan huolimatta bändi on vannoutunut vintage-laitteistojen käyttäjä. Studiossa bändi on luottanut analogisuuteen ja on työstänyt albuminsa parasta käsiinsä saanutta vanhaa laitteistoa hyödyntäen. Syvälle 70-80-luvuille kumartava bändi sekoittaa musiikissaan vaikutteita eri vuosikymmeniltä Foo Fightersista Pink Floydiin.

The New Death Cult on pohjustanut albumia julkaisemalla neljä singleä: Light Spills Over, Zeitgeist ja True Eyes ja Moon. Lisäksi bändi on ehtinyt keikkalla kotimaassaan ja muun muassa kesällä Saksan Summer Breeze Festivaallla. Albumin julkaisusta vastaa norjalainen Indie Recordings.

The New Death Cult kokoonpano
Alpha – vocals/guitar
Beta – lead guitar
Gamma – bass
Delta – drums

The New Death Cult online
Facebook: https://www.facebook.com/thenewdeathcult/
Instagram: https://www.instagram.com/thenewdeathcult/
Twitter: https://twitter.com/thenewdeathcult
Kotisivut: https://www.thenewdeathcult.com/